Äänentoistojärjestelmän lisätarvikkeet – mitä esiintyjä tarvitsee soittimien, kaiuttimien ja mikserin lisäksi mukaan keikalle?
Useimmissa äänentoistojärjestelmissä kalleimmat ja näkyvimmät komponentit ovat mikseri ja kaiuttimet. Niiden varaan rakentuu koko äänenhallinnan perusta – mutta totuus on, että pelkästään näillä ei vielä pitkälle pötkitä. Jotta järjestelmä todella toimisi, tarvitaan joukko lisätarvikkeita, jotka tekevät kokonaisuudesta käyttökelpoisen, joustavan ja ennen kaikkea luotettavan. Näihin kuuluvat niin sähkö- ja äänikaapelit, telineet ja DI-boksit kuin virtaratkaisut, valot ja työkalutkin. Oikeilla lisätarvikkeilla mahdollistetaan järjestelmän perustoiminnot, mukautetaan setti erilaisiin tiloihin ja olosuhteisiin, sekä varmistetaan, että homma jatkuu silloinkin, kun asiat eivät suju alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
Olen listannut alle tärkeimmät lisätarvikkeet äänentoistosetin tueksi:
Jatko- ja jakojohdot
Virtajohdot laitteisiin
Laulu- ja soitinmikrofonit
DI-boksit
XLR-kaapelit ja plugipiuhat
Lavarasia + mahdolliset ethernet-piuhat
Mikrofonitelineet
Kaiutintelineet
Paristot / akut + laturit
Tabletti tai muu laite mikserin etäohjaukseen
Kuljetuskärry
Otsalamppu tai muu taskulamppu
Gaffateippi
Eväät ja juotavaa
Vaikka yksittäisen asian suhteen voi joskus joutua tinkimään, bändi hyötyy lähestulkoon jokaisella keikalla siitä, että nämä ovat muodossa tai toisessa saatavilla. Se vähentää stressiä ja jännitystä kummasti.
Jatko- ja jakojohdot – ei sähköä, ei äänentoistoa
Äänentoistojärjestelmän suhteen on fiksua pyrkiä siihen, että sähkö saadaan yhden sulakkeen takaa. Kun virta saadaan laitteelle yhden sulakkeen takaa, valoista tai muista laitteista aiheutuvaa pörinää tai muita häiriöitä ei yleensä ilmene kaiuttimissa. Parhaimmillaan keikkapaikalta löytyy 16A tai 32A -voimavirta, johon ääniteknikko voi liittää joko työmaakeskuksen tai vastaavan voimavirtaa eteenpäin jakavan virranjakokeskuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että äänentoistojärjestelmää voi kokonaisuudessaan pyörittää tämän virranjakokeskuksen kautta.
Yleensä modernia top+sub -tyylistä kuluttajille suunnattua äänentoistojärjestelmää pystyy pyörittämään mainiosti tavallisella 8 ampeerin sulakkeella tavallisen pistorasian kautta, mutta on aina fiksua varmistaa, että virtaa riittäisi mahdollisimman hyvin kaikkiin laitteisiin, eikä yksittäisen sulakkeen kuormitus kasva liian suureksi.
Jatko- ja jakojohtoja pitää olla vähintään sen verran, että saat riittävän määrän pistokkeita riittävän lähelle jokaista sähkölaitetta. Tämä sisältää ainakin yleisökaiuttimet, monitorit, soittajien soittimet ja vahvistimet sekä mikserin. Itse olen kokenut hyödylliseksi omistaa pari 25 metrin kelaa – molemmat eivät ole toistaiseksi olleet käytössä samanaikaisesti yhden keikan aikana, mutta se tuo kummasti mielenrauhaa kun on lähdössä ennestään tuntemattomaan keikkapaikkaan. Kuten monessa muussakin asiassa, on aina parempi tuoda mukanaan vähän liikaa kuin liian vähän – keikkapäivän aikataulut kärsivät varmasti, jos soundcheckin aikana pitää käydä hakemassa jatkoroikka läheisestä marketista.
On hyvän tavan mukaista välttää kytkemästä jatkojohtoa toisen perään, ja yleensäkin on fiksua suosia vikavirtasuojattuja jatkojohtoja. On myös hyvä käyttää virtajohtoja, joissa johtimen poikkipinta-ala on 2.5mm² tai suurempi, näin vältetään johtojen ylikuumenemista kuormituksen kasvaessa.
Erityisesti ulkokeikkoja ajatellen on myös syytä miettiä, pitäisikö ainakin osa jatkojohdoista olla roiskeenkestäviä. IP-luokitus on kansainvälisesti käytössä oleva järjestelmä sähkölaitteiden ja laitekoteloiden tiiviyden määrittämiseksi. IP-luokitus koostuu kahdesta numerosta, joista ensimmäinen kertoo suojaustason kappaleita vastaan (0 - 6, suurempi parempi) ja toinen numero kertoo suojaustason vettä vastaan (0 - 8, suurempi parempi).
Esimerkiksi IP54-luokiteltua jatkojohtoa kuvaillaan näin:
Suojattu pölyltä. Ei edellytä täydellistä tiiveyttä, mutta haitallisia pölykertymiä ei saa syntyä. Suojaus roiskuvalta vedeltä.
Tavallinen jatkojohto on yleensä luokitukseltaan IP20, ja sitä kuvaillaan näin:
Suojaus keskikokoisia kappaleita vastaan, halkaisija 12,5 mm tai suurempi. Ei suojattu vedeltä.
Tässä kannattaa huomioida myös se, että vaikka jatkojohto itsessään olisi luokiteltu roiskeenkestäväksi, jos pistorasiaan kytkee esimerkiksi isompikokoisen muuntajan ja pistokkeen suojaluukku jää normaalia enemmän auki, pistokkeeseen saattaa päästä vettä.
Ja niin – keikoille ei yleensä kannata ottaa jatkojohtoja, jossa on on/off -kytkin. Joku kompastuu siihen kuitenkin vahingossa keikan aikana ja saa aikaiseksi pahimmillaan tilanteen, jossa iso osa sähkölaitteista lävähtää pois päältä kesken biisin.
Laitteiden virtakaapelit
Yleensä laitteiden virtakaapelit kulkevat nätisti laitteiden mukana, mutta laitteita hankittaessa kannattaa pohtia, millaisia johtoja niiden mukana tulee. Yleisimmät virtajohdot ovat tyyppiä töpseli -> IEC. Tätä johtotyyppiä nähdään erityisen paljon aktiivikaiuttimissa, vahvistimissa ja miksereissä. Sen hyviin puoliin lukeutuu se, että tätä kaapelia löytyy suurella todennäköisyydellä paikallisesta erikoisliikkeestä, mutta sen heikkous on siinä, että piuhan voi vahingossa nykäistä irti kesken esityksen.
Toinen yleinen kaapelityyppi on PowerCon, joka lukittuu kytkettävään laitteeseen. PowerCon-liitännän parhaimpiin puoliin lukeutuu myös se, että sillä varustetut laitteet sisältävät usein link-liitännän, jolloin kaksi PowerCon-laitetta saadaan virtoihin yhdellä töpselillä ja kahdella PowerCon-kaapelilla. Johtohässäkkä vähenee, lava näyttää siistimmältä. Valitettavasti tätä kaapelityyppiä ei näe ihan yhtä usein kuin IEC-kaapelia, mutta kuvittelisi, että vähintäänkin paikalliselta musiikkiliikkeeltä voisi löytyä varakappaleita.
Oman keikkasettini laitteiden virtapiuhat ovat pääasiassa IEC-tyyppiä. Vaikka kaikkien laitteiden mukana on tullut virtakaapeli, olen ostanut varalle muutamia pidempiä varapiuhoja. Viisimetriset IEC-piuhat ovat olleet erityisen hyödyllisiä silloin, kun yleisökaiuttimet on jouduttu sijoittamaan erityisen korkealle, mutta se parantaa myös aktiivimonitorien liikuteltavuutta lattiatasolla.
Mikrofonit
Kaiuttimien lisäksi bändin tai ääniteknikon kannattaa varustautua ottamaan mukaan mikkejä niin laulajille kuin soittajillekin. Tässä kommunikaatio ennen keikkapäivää on tärkeää – kun teknikko tietää mitä tarvitsee ottaa mukaan, keikkapäivänä ei tule ikäviä yllätyksiä. Jos setissä on mukana langattomia mikrofoneja, kannattaa varmistua siitä, että mikrofonin vastaanottimen virtapiuha on myös mukana keikkasetissä.
Mikrofonien klipsut ja kiinnikkeet ovat myös tärkeitä – vaikka laulumikrofonit sopivat usein jotenkuten toistensa kiinnikkeisiin, instrumenttimikkien kanssa voi syntyä suurempia ongelmia. Jos mahdollista, rumpumikit kannattaa kiinnittää erikoisklipsulla virvelin ja tomirumpujen vanteisiin, niin rumpali ei katoa tyystin telinemeren taakse.
Muista myös tarkistaa, että mikrofonin klipsit sopivat mikkitelineisiin. Suomessa näkee useimmiten 3/8-kierteillä varustettuja telineitä, mutta joskus klipseissä on vakiona 5/8-kierre. Näihin löytyy sovittimia, mutta ne ovat yleensä väärässä paikassa väärään aikaan – ja niitä ei löydy yleensä kuin musiikkikaupoista.
Erityisesti ulkokeikoilla mikrofonit saattavat hyötyä myös tuulisuojista, joten sellaiset kannattaa ainakin hankkia kondensaattorimikrofoneille, mikäli sellaisia sattuu keikalla tarvitsemaan.
DI-boksit
Kun halutaan kytkeä kiipparit tai mikillä varustettu akustinen kitara mikseriin, silloin signaaliketjuun tarvitaan DI-boksi. DI-boksi muuntaa häiriöille alttiin korkeaimpedanssisen, balansoimattoman signaalin matalaimpedanssiseksi balansoiduksi signaaliksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mitä suuremmaksi mikserin ja soittimen välimatka kasvaa kaapelia pitkin, sitä häiriöalttiimmaksi signaali muuttuu. Pahimmillaan näitä häiriöitä voidaan huomata 3 metrin matkalla. Kun signaali muunnetaan balansoiduksi DI-boksilla, soittimen ja mikserin välimatkaa voidaan huoletta pidentää jopa kymmeniin metreihin ilman että äänenlaatu heikkenee.
DI-bokseja löytyy kahta sorttia – aktiivisia ja passiivisia. Aktiivisia bokseja kannattaa käyttää silloin, kun yhdistettävän soittimen mikki tai etuvahvistin ei toimi paristoilla tai muulla virralla – boksi vahvistaa myös siirrettävää signaalia. Passiivisia bokseja kannattaa käyttää silloin, kun soittimessa itsessään on virtaa tai paristot (esim. kiipparit tai akustinen kitara, jonka sisäänrakennettu etuvahvistin toimii paristoilla). Aktiiviset DI-boksit toimivat yleensä joko paristoilla tai mikserin syöttämällä phantom powerilla. Näistä phantom power on yleensä se vähemmän stressaava vaihtoehto, sillä paristoilla on tapana loppua ikävimmässä mahdollisessa paikassa.
En ole huomannut liveoloissa suunnatonta eroa äänenlaadussa satasen ja useamman sadan DI-bokseissa, mutta ihan halvimmissa on jopa minun suhteellisen maltillisessa käytössä esiintynyt luotettavuusongelmia. Vinkkini on, että DI-boksiin kannattaa siis investoida yli 50 euroa, vaikka niitä saa halvimmillaan 20 eurolla.
XLR-kaapeli ja plugipiuhat
XLR-kaapeli on eräs alan standardikaapeli, jolla voit yhdistää mikrofoneja tai kaiuttimia mikseriin. Kaapelin päät ovat keskenään hieman erilaiset – yhdessä päässä on naarasliitäntä ja toisessa urosliitäntä. Tämä helpottaa jopa noviisin kytkemiskuvioita – mikrofonia ei voi vahingossa toiseen mikrofoniin, etkä pysty teoriassa kytkemään kahta kaiutinta toisiinsa väärällä tavalla. Mikserin sisääntulokanavat pelittävät hyvin mikrofonien kanssa ja ulostulot taas kaiuttimien kanssa.
XLR-kaapeli on balansoitu audiokaapeli, jossa sama signaali kulkee kahta johdinta pitkin vastakkaisissa vaiheissa. Vastaanottava laite kääntää toisen signaalin vaiheen ja yhdistää ne, jolloin johdoille matkalla tarttunut, yhteismuotoinen kohina kumoutuu. Näin saadaan puhtaampi ja häiriöttömämpi signaali, erityisesti pitkillä kaapelivedoilla.
Plugipiuha on taas yleensä soittimen vahvistimeen yhdistävä kaapeli. Toisin kuin XLR, se on yleensä balansoimaton: signaali kulkee yhtä johdinta pitkin paikasta A paikkaan B, ja matkan varrella mukaan tarttuneet kohinat ja häiriöt summautuvat signaaliin. Lyhyillä matkoilla tämä ei tuota ongelmia, sillä signaalin ja kohinan suhde on hyvin signaalipainotteinen, mutta mitä pidemmäksi piuha muodostuu, sitä häiriöalttiimpi siitä tulee. Oman kokemukseni mukaan 3 metriä tai sitä lyhyemmät plugipiuhat ovat yleensä huolettomia.
XLR-piuhoja löytyy monen mittaisena, kymmenistä senteistä jopa sataan metriin. Mitkä mitat ovat sitten hyödyllisiä, millaisia kannattaa hankkia keikkakäyttöön? Tässä aiheessa löytyy valtavasti erilaisia ajattelutapoja ja koulukuntia – tärkeintä on, että sinulla on riittävästi riittävän pitkiä piuhoja, että saat kytkettyä mikrofonit ja kaiuttimet mikseriin. Käytännössä siis mikserin input-kanavien määrä + output-kanavien määrä on minimimäärä kaapeleita, mitä keikalle kannattaa ottaa – mieluummin niitä kannattaa kuitenkin ottaa mukaan vähän enemmän, koska joskus kaapelit rikkoutuvat käytössä.
Oma kokemukseni on, että piuhan mitan kannattaa olla jaollinen kolmella, jolloin sen kääriminen on tietyillä kaavolla suhteellisen yksinkertaista jopa ilman tarroja tai teippejä. Minun laukuista löytyy eniten 6 metrisiä piuhoja – lähellä olevat soittajat ja laulajat saadaan piuhoitettua helposti, ja kauempana olevat kanavat napataan mikseriin 10 metrin XLR-johdoilla. Jos yksittäiset mikit tai kaiuttimet ovat kauempana, yleensä 10 + 6 metrin kaapelin yhdistelmällä saadaan nämäkin yhdistettyä mikseriin.
Lavarasia
Jos miksaaja työskentelee perinteisemmän mikserin kanssa, yleensä mikseristä lähtee yksi piuha lavalle, jonka päästä löytyy lavarasia. Lavarasia on eräänlainen kytkentälaatikko, josta reitittyy signaali niin mikeistä mikseriin kuin mikseristä kaiuttimiinkin. Näistä voi löytyä esimerkiksi 16 kanavaa sisään ja 8 ulos, tai 32 sisään ja 16 ulos. Vaikka tässä tapauksessa puhutaan elintärkeästä osasta, nykyään on olemassa paljon lavarasiamaisia miksereitä, jotka voi sijoittaa keskelle lavaa, ja se voi tehdä perinteisistä lavarasioista turhia.
Lavat saattavat kuitenkin isommilla esiintymispaikoilla olla sen verran suuret, että etäisyys esim. kiipparitiskin ja mikserin välillä kasvaa niin suureksi, että lavan halki olisi vedettävä neljä lähemmäs 20 metrin XLR-piuhaa. Näissä pienimuotoisemmat, esimerkiksi 4 kanavan lavarasia-ratkaisut saattavat helpottaa piuhojen vetämistä merkittävästi.
Jos työskentelet perinteisellä analogi- tai digitaalimikserillä, älä unohda ottaa lavarasoita ja mahdollista ethernet-piuhaa mukaan, mutta lavarasiamaisilla miksereillä se ei ole ihan yhtä kriittistä.
Mikrofonitelineet
Mikrofoniteline on asia, jolle harvemmin uhrataan ajatusta, ellei se teline ole pettämässä. Markkinoilta löytyy yllättävänkin halpoja telineitä, mutta kuten monissa muissakin tapauksissa, halvalla ei välttämättä saa kovin hyvää. Oman kokemukseni mukaan mikkitelineen kappalehinta pitää olla yli 20 euroa, että niistä on mitään pidempiaikaista iloa säännöllisessä keikkakäytössä.
Minun mikkitelinepusseista löytyy yhteensä 12 normikokoista, 3 lyhyempää ja yksi bassorummun mikitykseen soveltuva pikkuteline. Vaikka mikserissä olisi 20 sisäänmenokanavaa käytössä, yleensä mikkitelineitä jää yli, sillä usein rumpumikit kiinnitetään rumpuihin omilla klipseillään, mikkiä voi roikottaa kaapelin varassa sähkökitaran vahvistimen edessä ja bassovahvistin yhdistetään DI:n kautta mikseriin. Laulajat tarvitsevat useimmiten mikkitelineen, samoin rumpujen overhead-mikrofonit. Usein bändien teknisessä raiderissa kuitenkin lukee tarkat speksit siitä, mikä mikki tarvitsee mitäkin telinettä.
Kaiutintelineet
Useimmiten äänentoistosetti ei ole rakenteeltaan sellainen, että se toimisi hyvin ilman mitään telineitä. Okei, subwoofereita ei pienillä keikoilla ole tarpeen nostaa korkeuksiin, mutta yleisön kokoäänikaiuttimet hyötyvät suuresti siitä, että ne saadaan nostettua vähintään yleisön pään korkeudelle. Useimmiten kaiutintelineet ovat samaa standardia: niiden halkaisija on 36 millimetriä. Tietyissä kaiutintelineissä on kuitenkin kierteet, joka mahdollistaa sen, että ne voidaan kiristää kiinni esimerkiksi subwooferin kaiutintelinekoloon, jolloin teline ei vahingossa lähde omille teilleen kesken keikan.
Telineitä löytyy sekä kolmijalan muodossa että pelkkänä väliputkena. Kolmijalat sopivat erityisesti niille, joilla ei ole subwooferia omassa kaiutinsetissä tai tarvitsevat enemmän liikkumavaraa kaiuttimen asettelun suhteen keikkapaikassa. Väliputki taas on ratkaisuna simppeli: se kiinnitetään subwooferin päälle, ja tikun päähän asetetaan kokoäänikaiutin. Se säästää paitsi tilaa, mutta varmistaa myös sen, että subwooferin ja kokoäänikaiuttimen äänien vaiheet ovat suhteellisen hyvin linjassa. Joskus telineitä on mahdollista asentaa kiinteästi esimerkiksi keikkapaikan seinään ja kaiutinta voi roikottaa trussirakenteesta, mutta useimmiten kolmijaloilla tai väliputkilla päästään pitkälle.
Paristot, akut ja laturit
Jos keikkasetistäsi löytyy langattomia mikrofoneja, langattomia IEM-järjestelmiä tai mitä tahansa muuta joka ei toimi suoraan pistorasiasta saatavalla virralla, kannattaa aina tarkistaa ennen keikalle lähtöä, että sinulla on mukana riittävästi uusia tai täyteen ladattuja paristoja. Langattomat mikrofonit toimivat yleensä yllättävänkin kauan parilla sormiparistolla, mutta olosuhteet, esim. suora auringonpaiste, vaikuttaa suuresti mikrofonin paristojen kestävyyteen. Myös ladattavilla paristoilla ja akuilla on omat käyttösyklinsä, eli kun niitä tarpeeksi monta kertaa tyhjentää ja lataa, niiden kapasiteetti laskee.
Soundcheckissä on mahdollista vielä vetää pienellä riskillä puolityhjillä paristoilla, mutta ennen keikka on tärkeää, että paristot ja akut vaihdetaan uusiin tai täyteen ladattuihin, jotta turhat ongelmat voidaan välttää. Paristokoteloihin kannattaa luoda joku systeemi (esim. ladattujen paristojen plus-navat ovat ylöspäin, käytetyt alaspäin) niin pysyt varmasti kärryllä siitä, mitä pattereita kannattaa vaihtaa tilalle.
Keikalle on hyvä ottaa mukaan paristo- ja akkulaturit, mutta myös mobiililaitteiden laturit. Tabletilla tai muulla laitteella miksattavat hyötyvät useimmiten siitä, että kontrollipinta on käytettävissä koko keikan ajan. Vara-akut voivat myös palvella mobiilimiksaajaa hyvin.
Tabletti / etäohjauslaite
Useimmat modernit digimikserit mahdollistavat sen, että miksaaja voi langattomasti ohjata äänentoistoa mistäpäin yleisöä tai lavaa tahansa. Vaikka miksaaja arvostaisi omaa paikkaansa yleisössä, on fiksua ainakin soundcheckin aikana liikkua ympäri salia ja varmistaa, että miksaus kuulostaa järkevältä muuallakin yleisössä.
Soittajien monitorointia on myös hyvin näppärää säätää soundcheckin aikana tabletin avulla: miksaaja voi lähteä pyörimään lavalle, kuunnella mitä eri soittajat kuulevat, ja päätellä, onko olemassa jotain mikä voisi kuulua paremmin. Usein soittajat osaavat kyllä pyytää jos jotain jää uupumaan, mutta miksaaja pystyy parantamaan olosuhteita merkittävästi pelkästään kuuntelemalla lavaolosuhteita.
Kuljetuskärry
Ajattelen usein, että minulle maksetaan ääniteknikkona lähinnä siitä, että roudaan äänentoistolaitteet ja -tarpeet autooni, autosta keikkapaikalle, keikkapaikalta autoon ja takaisin varastoon – kaikki muu on enemmän tai vähemmän nautiskelua. Kun kymmenien kilojen alle saadaan pyörät, roudaaminen helpottuu kummasti ainakin silloin, kun lavan ja ulko-oven välillä ei ole valtavasti portaita.
Usein isommissa subwoofereissa on renkaat alla, mutta toki renkaat vaativat tilaa myös kuljetettaessa. Tämä ei ole ongelma jos kamoja siirretään pakettiautolla, mutta henkilöautossa kapasiteetti alkaa tulemaan vastaan viimeistään kahden subwooferin, kahden kokoäänikaiuttimen, viiden monitorin, miksericasen, mikkicasen, neljän piuhakassin, parin mikrofonitelinecasen ja kaiutintelinepussin jälkeen. Niin, sitten nämä pitäisi vielä saada roudattua autosta lavalle.
Oma ratkaisuni tähän on ollut taitettava kuljetuskärry, millaisia löytyy esim. Julasta, Biltemasta, Motonetistä ja muista vastaavista liikkeistä. Vaikka niillä ei pysty kuljettamaan satoja kiloja kerralla, ne taittuvat yllättävän pieneen tilaan ja vähentävät olennaisesti edestakaisia matkoja roudatessa. Kärryt ovat ostohetkestä lähtien kulkeneet aina mukaani keikoilla – toivottavasti ne kestävät pitkään.
Otsalamppu / taskulamppu, työkalut ja gaffateippi
Suomessa on vain muutamia päiviä vuodessa, jolloin valo-olosuhteet ulkokeikoilla ovat erinomaiset alusta loppuun – kesäpäivänseisaus ja sitä ympäröivät päivät. Silloin lavalta yleensä erottuvat niin piuhat, klipsut kuin pienemmätkin ruuvit, mikä on varsin hyödyllistä. Muuten Suomessa on melko paljon pimeitä hetkiä tarjolla, ja se ei paljoa roudaajaa auta. Siksi kannattaa hankkia joko otsalamppu tai taskulamppu. Erityisesti otsalamppu auttaa kaikenlaisissa kytkentähommissa ja helpottaa mustien osien erottelun mustasta kuljetuskassista.
Työkaluista mainitsen erityisesti siirtoleukapihdit. Mikkitelineiden sovittimet (5/8 -> 3/8) eivät yleensä pysy ikuisesti pidikkeissä, joten niitä on hyvä kyetä kiristää välillä. Myös ruuvarista ja linkkarista voi olla paljon hyötyä, mutta niitä tulee silti käytettyä harvemmin kuin gaffateippiä. Gaffateipillä ratkaistaan lähes kaikki kiinnitykseen liittyvät ongelmat pikaisesti. Se ei ole maailman pitävintä teippiä, mutta se on riittävän pitävää ja ei jätä jälkiä piuhoihin. Tämä on erityisen kätevää, kun teipataan piuhoja lattiaan. On myös lukemattomia tilanteita, teippi on pelastanut yksittäisen muusikon päivän: nuottiteline on teipattu kasaan, nuottivihko teipattu kiinni telineeseen, settilista teipattu monitoriin jne.
Eväät ja juotavaa
Vaikka miksaaminen itsessään ei ole merkittävä fyysinen suoritus, roudaaminen ja asentaminen vaatii ainakin jonkinasteista fyysistä ponnistelua. Siksi on fiksua varata mukaan nopeaa syötävää ja juotavaa, jotta olo ja fiilis pysyisi kohtuullisen hyvänä koko keikan ajan. Itse olen suosinut isotonisia juomia, niillä ainakin krampit ovat pysyneet tiessään. Myös proteiinipatukat ovat siirtäneet nälkää eteenpäin, ellei keikkajärjestäjä ole ystävällisesti tarjonnut illallista ennen keikkaa.
Yhteenveto
Äänentoistojärjestelmän lisätarvikkeet eivät ehkä herätä samaa innostusta kuin uudet kaiuttimet tai mikseri, mutta niiden merkitys korostuu juuri silloin, kun jokin niistä puuttuu. Usein vasta kiireen ja paineen keskellä huomataan, ettei ilman tiettyä kaapelia, telinettä tai adapteria päästä eteenpäin. Nämä tarvikkeet muodostavat kuluerän, jota harva osaa huomioida etukäteen, vaikka ne voivat olla olennaisia järjestelmän toimivuuden ja sujuvan keikkapäivän kannalta. Toisaalta juuri nämä pienet, mutta ratkaisevat varusteet tekevät äänentoistosta hallittavaa, mukautuvaa ja luotettavaa – ja parhaimmillaan ne tarjoavat keinon ratkaista ongelma silloinkin, kun tilanne näyttää toivottomalta. Oikeanlaisten lisätarpeiden hankinta vaatii suunnitelmallisuutta, järjestelmällisyyttä ja ennen kaikkea kokemusta, mutta ne maksavat itsensä takaisin moneen kertaan vuosien saatossa.
Jos tarvitset äänentoiston tapahtumaasi, kysy ihmeessä lisää!
Petri Kivimäki on äänialan asiantuntija ja musiikkipedagogi (TAMK), jolla on vuosien kokemus live-äänentoistosta ja tapahtumatekniikasta. Hän suunnittelee ja toteuttaa laadukkaita ääniratkaisuja erilaisiin tilaisuuksiin ja tuotantoihin.