Palautteen merkitys työelämässä

Työelämässä puhutaan nykyään paljon palautekulttuurista. Organisaatioita kannustetaan avoimuuteen, rakentavaan vuorovaikutukseen ja jatkuvaan palautteenantoon. Palautetta pitäisi antaa enemmän, vastaanottaa paremmin ja hyödyntää tehokkaammin. Ilman palautetta ei voi kehittyä.

Olen ääniteknikkona seurannut tätä keskustelua hieman huolestuneena.

Äänentoistoalalla suhtautuminen feedbackiin on nimittäin täysin päinvastainen. Meille maksetaan siitä, että feedbackia ei synny. Jos sitä kuitenkin syntyy, pyrimme poistamaan sen mahdollisimman nopeasti. Pahimmillaan koko tapahtuma joudutaan keskeyttämään feedbackin vuoksi.

Pidän tätä melko merkittävänä ristiriitana.

Kaksi täysin erilaista palautekulttuuria

Kuvitellaan tavallinen suomalainen seminaari.

Organisaatio on kutsunut paikalle henkilöstönsä, vuokrannut tilan ja tilannut asiantuntijan puhumaan avoimen palautekulttuurin merkityksestä. Päivän tavoitteena on oppia antamaan palautetta rohkeammin, vastaanottamaan sitä rakentavasti ja luomaan työyhteisö, jossa jokainen kokee tulevansa kuulluksi.

Salin takaosassa istuu kuitenkin ääniteknikko, jonka tehtävänä on varmistaa, ettei feedbackia synny missään olosuhteissa.

Hänellä on käytössään tähän tarkoitukseen suunniteltuja laitteita, mittareita ja ohjelmistoja. Hän tarkkailee jatkuvasti järjestelmän käyttäytymistä ja puuttuu tilanteeseen heti, jos feedbackia ilmenee.

Hänelle myös maksetaan tästä.

Organisaatio on siis ostanut samalle päivälle kaksi palvelua, joista toinen pyrkii lisäämään palautetta ja toinen poistamaan sen kokonaan.

En tiedä, ovatko nämä kaksi palveluntarjoajaa koskaan keskustelleet keskenään tavoitteistaan. Ehkä olisi syytä.

Milloin palaute muuttuu ongelmaksi?

Äänentoistossa akustinen kierto syntyy, kun esimerkiksi mikrofonin poimima ääni vahvistetaan kaiuttimesta, josta se päätyy takaisin mikrofoniin. Jos järjestelmän takaisinkytkentä vahvistaa ääntä riittävästi tietyllä taajuudella, syntyy itseään ylläpitävä kierto.

Tämä ilmenee yleensä epämiellyttävänä vinkumisena tai ulvontana.

Työelämässä vastaavaa ilmiötä saatettaisiin pitää esimerkkinä poikkeuksellisen tehokkaasta palautekulttuurista.

Palaute synnyttää välittömästi uutta palautetta, joka puolestaan vahvistaa alkuperäistä palautetta. Prosessi ei edellytä erillistä fasilitointia, kehityskeskusteluita tai henkilöstökyselyitä. Järjestelmä toimii itsenäisesti ja sen vaikutukset ovat kaikkien osallistujien havaittavissa.

Äänentoiston näkökulmasta tilanne on kuitenkin kestämätön.

Kun feedback saavuttaa tietyn voimakkuuden, ihmiset alkavat suojata korviaan ja osa saattaa poistua tilasta. Tämä herättää kysymyksen siitä, voiko organisaatiossa olla liikaa palautetta.

Työelämässä palautteen määrän kasvattamista pidetään usein myönteisenä tavoitteena. Äänitekniikassa olemme kuitenkin oppineet, että feedbackin hallitsematon tehostaminen saattaa lopulta johtaa tilanteeseen, jossa kukaan ei enää kykene osallistumaan keskusteluun.

Ehkä palautekulttuurin kehittämisessä pitäisi siksi kiinnittää enemmän huomiota järjestelmän kokonaisvahvistukseen.

Äänitekninen lähestymistapa henkilöstöjohtamiseen

Olen alkanut pohtia, voisiko äänentoistoalalla käytettäviä menetelmiä soveltaa laajemminkin organisaatioiden palautekulttuurin kehittämiseen.

Ääniteknikolla on nimittäin käytössään useita työkaluja, joilla voidaan hallita palautetta huomattavasti nykyisiä henkilöstöhallinnon menetelmiä nopeammin.

Esimerkiksi taajuuskorjaimella voidaan vaikuttaa palautteen sävyyn.

Jos työntekijän palaute kuulostaa erityisen terävältä, voidaan kokeilla yläkeskiäänien vaimentamista. Tämä ei varsinaisesti muuta palautteen sisältöä, mutta saattaa tehdä siitä huomattavasti miellyttävämpää vastaanottaa.

Voimakkaasti korostuvia taajuuksia voidaan tarvittaessa poistaa hyvinkin tarkasti. Tällöin organisaatio voisi keskittyä niihin palautteen osa-alueisiin, jotka tuntuvat johdon näkökulmasta kaikkein rakentavimmilta.

Myös kompressorille saattaisi löytyä käyttöä.

Kompressorin avulla voimakkaimmat puheenvuorot saadaan lähemmäs hiljaisempia. Se voisi olla hyödyllinen erityisesti työyhteisöissä, joissa tietyt henkilöt hallitsevat keskustelua muita äänekkäämmin.

Toki kompressorin asetuksissa täytyy olla huolellinen. Liian voimakas kompressointi saattaa johtaa siihen, että kaikki kuulostavat lopulta yhtä voimakkailta riippumatta siitä, kuinka tärkeää sanottavaa heillä on. Tämä voisi vaikeuttaa organisaation sisäisten hierarkioiden ylläpitämistä.

Hiljaisempien työntekijöiden osallistaminen

Erityisen kiinnostava työkalu on kohinaportti eli gate. Sen tarkoituksena on vaimentaa tai sulkea signaali silloin, kun sen voimakkuus jää asetetun kynnysarvon alapuolelle. Henkilöstöjohtamisessa tätä voisi soveltaa esimerkiksi tilanteisiin, joissa työntekijän palaute on hyvin hiljaista tai epävarmasti esitettyä. Riittävän korkealle asetettu kynnysarvo varmistaisi, että vain voimakkaimmat kannanotot pääsevät kuuluviin.

Tässä on kuitenkin yksi ongelma. Jos gate asetetaan liian korkealle, hiljaisemmat työntekijät eivät pääse ääneen lainkaan. Organisaatio saattaa tällöin tulkita, ettei näillä työntekijöillä ole mitään sanottavaa, vaikka todellisuudessa heidän puheenvuoronsa eivät yksinkertaisesti ylitä järjestelmän asettamaa kynnysarvoa.

Tämä on mielestäni tärkeä havainto.

Työelämässä puhutaan paljon psykologisesta turvallisuudesta ja jokaisen mahdollisuudesta tulla kuulluksi. Jos organisaation palautekulttuurin threshold on kuitenkin asetettu liian korkealle, osallistuminen edellyttää käytännössä huutamista.

Ratkaisu voisi olla thresholdin laskeminen. En tiedä, kuinka monessa suomalaisessa organisaatiossa tätä on kokeiltu.

Ääniteknikko osaksi johtoryhmää

Edellä mainittujen havaintojen perusteella pidän mahdollisena, että äänitekniikan osaamista ei hyödynnetä suomalaisessa henkilöstöjohtamisessa riittävästi.

Organisaatioissa työskentelee henkilöstöjohtajia, työhyvinvointiasiantuntijoita ja organisaatiopsykologeja, joiden tehtävänä on kehittää vuorovaikutusta ja palautekulttuuria. Samaan aikaan äänitekniikan ammattilaiset ovat jo vuosikymmeniä ratkaisseet feedbackiin liittyviä ongelmia hyvin konkreettisilla menetelmillä.

Kun tilaisuudessa syntyy hallitsematonta feedbackia, ääniteknikko ei yleensä kutsu koolle moniammatillista työryhmää selvittämään tilanteen juurisyitä. Hän laskee vahvistusta, muuttaa mikrofonin tai kaiuttimen sijoittelua tai tekee tarvittavat muutokset järjestelmän asetuksiin. Tilanne saattaa ratketa muutamassa sekunnissa. Tämä on henkilöstöhallinnon näkökulmasta poikkeuksellisen nopea reagointiaika.

Ehdotankin, että suurempiin organisaatioihin perustettaisiin uusi johtoryhmätason tehtävä: palautteenhallinnasta vastaava ääniteknikko.

Hänen vastuualueeseensa kuuluisivat organisaation sisäisen palautteen vahvistustasot, taajuusvaste, dynamiikka ja tarvittaessa täydellinen vaimentaminen.

Johtoryhmän kokouksissa hän voisi seurata keskustelua miksauspöydän ääressä ja puuttua tilanteisiin, joissa feedback uhkaa muuttua hallitsemattomaksi. Tämä edellyttäisi toki jonkin verran organisaatiokulttuurin muutosta. Esimerkiksi esihenkilön vaimentaminen kesken kehityskeskustelun saattaa aluksi tuntua vieraalta käytännöltä. Pidemmällä aikavälillä menetelmä voisi kuitenkin säästää huomattavasti työaikaa.

Kuka valvoo palautteenhallintaa?

Uuden johtoryhmätehtävän perustamiseen liittyy tietysti myös riskejä.

Jos palautteenhallinnasta vastaava ääniteknikko saa yksin päättää, kenen ääni kuuluu ja millä voimakkuudella, organisaation sisäinen vallankäyttö saattaa keskittyä liikaa yhdelle henkilölle. Erityisen ongelmallinen olisi tilanne, jossa työntekijät haluaisivat antaa palautetta itse palautteenhallinnasta vastaavalle ääniteknikolle. Hänellä olisi nimittäin teknisesti mahdollisuus estää tällaisen palautteen kuuluminen.

Tämän vuoksi organisaatio tarvitsisi todennäköisesti riippumattoman toisen ääniteknikon, joka valvoisi ensimmäisen toimintaa. Toisen ääniteknikon toimintaa olisi puolestaan syytä arvioida säännöllisesti. Tätä varten voitaisiin nimetä kolmas ääniteknikko.

Järjestely saattaa vaikuttaa hallinnollisesti raskaalta, mutta ainakin palautteen kulkusuunta olisi selkeä.

Pitkällä aikavälillä voitaisiin perustaa kokonainen palautteenhallintayksikkö, jossa jokaisella työntekijällä olisi oma vastuuhenkilönsä ja jokaisella vastuuhenkilöllä oma tarkkailukanavansa. Tällöin olisi tärkeää varmistaa, ettei valvontajärjestelmän toiminnasta synny uutta palautekiertoa. Se olisi nimittäin äänitekniikan näkökulmasta melko kiusallinen tilanne.

Kohti hallittua palautekulttuuria

En tietenkään esitä, että kaikki työelämän palautteeseen liittyvät ongelmat voitaisiin ratkaista miksauspöydän avulla. Organisaation vuorovaikutus on monimutkainen kokonaisuus, jossa täytyy huomioida ihmisten erilaiset tarpeet, kokemukset ja mahdollisuudet osallistua.

Äänitekniikka voisi kuitenkin tarjota tähän keskusteluun yhden uuden näkökulman.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että palautetta pitäisi aina olla enemmän. Ehkä pitäisi kuitenkin kysyä, millainen palautejärjestelmä mahdollistaa sen, että jokainen tulee kuulluksi ilman, että koko organisaatio alkaa vinkua.

On myös mahdollista, että ratkaisu on ollut edessämme koko ajan.

Ääniteknikolla on jo käytössään kaikki tarvittavat työkalut palautteen hallintaan. Henkilöstöhallinnolta puuttuu enää miksauspöytä.

Ennen laajempaa käyttöönottoa pitäisi kuitenkin ratkaista yksi asia:

Kuka saa käyttää mute-nappia?

Kirjoittajasta

Petri Kivimäki on porilainen äänentoisto- ja AV-alan ammattilainen, jolla on kokemusta yli 300 tapahtuman ääniteknisestä toteutuksesta. Ääniteknikkona hän pyrkii pitämään feedbackin kurissa, vaikka muuten suhtautuminen palautteeseen saattaa olla hieman sallivampaa.

Tutustu myös:

Äänentoistopalvelut tapahtumiin ja keikoille

Mitä bändin kannattaa tietää äänentoistosta?

Seuraava
Seuraava

Studiomiksaus vs. livemiksaus – sama tavoite, eri tapa ajatella