Hääbändi keikalle? Muista nämä, kun suunnittelet musiikkia juhlapäivään
Hääpäivä on monille yksi elämän tärkeimmistä ja ikimuistoisimmista hetkistä. Kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen – ohjelma, ruoka, tunnelma – syntyy jotain sellaista, mikä jää sydämeen pitkäksi aikaa. Musiikilla on valtava voima rakentaa tätä tunnelmaa. Siksi ei ole ihme, että moni haluaa satsata juuri siihen: elävä musiikki, yhteinen lempikappale tanssilattialla, hidas valssi tai bileet illan päätteeksi.
Hääbändin valinta – käytännön vinkkejä
Hääbändin valinta on juhlien musiikillinen sydän. Olipa kyseessä klassinen coverbändi, tunnelmallinen jazztrio tai bilebändi, kannattaa valinnassa huomioida useampi käytännön seikka.
Tyylilaji kertoo tietenkin paljon siitä, millaista tunnelmaa haetaan – halutaanko tanssilattialle huikea meininki vai herkkiä hetkiä. Kokoonpanolla on merkitystä paitsi äänimaiseman, myös tilan ja budjetin kannalta. Suurempi bändi vaatii enemmän tilaa, kalustoa ja mahdollisesti järjestelyjä esimerkiksi ruokailun ja majoituksen suhteen.
Setin pituus ja mahdolliset toivelaulut kannattaa käydä hyvissä ajoin läpi bändin kanssa. Yleensä hääkeikat rakentuvat 2–3 setistä, joiden välissä on taukoja. Aikataulut ovat kokonaisuuden kannalta kriittisiä – milloin bändi saapuu paikalle, milloin roudataan ja tehdään soundcheck, ja mihin aikaan itse esiintyminen alkaa. Hääpäivänä aikataulut saattavat olla muutenkin melko tiukat.
Vaikka hääbändi on monille se perinteisin ja tunnelmallisin vaihtoehto, ei aina tarvitse edetä samalla kaavalla. DJ voi olla erinomainen ratkaisu – varsinkin, jos halutaan monipuolista musiikkia alkuillasta pikkutunneille saakka tai toivekappaleita laajalla skaalalla. DJ tarvitsee usein vähemmän tilaa kuin bändi ja on helppo sovittaa juhlan aikatauluun. Lisäksi joissain häissä saatetaan panostaa vaikkapa laulavaan viulistiin, pienimuotoiseen kuoroon tai vaikka yllätysesitykseen, joka tuo iltaan jotakin erityistä. Olipa valinta mikä tahansa, musiikin esittäjän tarpeet kannattaa kartoittaa hyvissä ajoin – myös äänentoiston osalta.
Mitä bändi tuo mukanaan – ja mitä ei?
Usein ajatellaan, että kun bändi tulee, kaikki on valmista – hehän tuovat kaiken tarvittavan mukanaan? No, kyllä ja ei. Monet hääbändit tuovat mukanaan soittimet ja jonkinlaisen äänentoistolaitteiston, mutta käytännöt vaihtelevat suuresti. Onkin tärkeää varmistaa suoraan bändiltä, mitä heillä on mukana ja mitä ei. Tuovatko he esimerkiksi omat kaiuttimet ja mikserin? Onko kalusto riittävä juuri kyseiseen tilaan?
Entä jos bändi ei ole koko iltaa paikalla? Kannattaako tilassa olla musiikkia myös alkuillasta tai vaikkapa ruokailun taustalla? Ja jos puheita pidetään, löytyykö silloin käytettäväksi mikrofoni – tai jopa langaton mikrofoni? Nämä ovat pieniä, mutta merkittäviä asioita, jotka voivat vaikuttaa illan kulkuun ja fiilikseen paljonkin.
Onko juhlatila pieni, suuri – vai akustisesti haastava?
Toinen usein unohtuva näkökulma on itse juhlatilan akustiset ominaisuudet. Pienessä tilassa voi päästä vähällä, mutta isommissa saleissa tai vaikkapa ulkotiloissa tilanne voi olla toinen. Kuluttajaluokan kaiuttimet eivät todennäköisesti riitä kattamaan tilaa tasaisesti – ja silloin helposti käy niin, että osa vieraista ei kuule puheita tai musiikki puuroutuu. Tällaisessa tilanteessa on hyvä, jos mukana on parempaa laitteistoa ja joku joka ymmärtää äänentoiston päälle.
Langattomat mikrofonit, lisäkaiuttimet tai selkeästi suunniteltu äänentoisto voivat tehdä valtavan eron – varsinkin silloin, kun juhlaan halutaan panostaa yksityiskohtia myöten.
Kaikki kuuluu kun joku tietää mitä tekee
Yksi vaihtoehto, joka saattaa unohtua, on äänentoistopalvelu. Se tuo paikalle paitsi tarvittavat laitteet, myös ääniteknikon toteuttaamaan ja seuraamaan tapahtumaa. Ääniteknikko pysyy tilanteen tasalla, huolehtii että mikit toimivat, kaiuttimista kuuluu sopivalla volyymilla juuri oikea asia oikeaan aikaan – ja puuttuu heti, jos jotakin yllättävää tapahtuu.
Tämä tuo huojennusta monelle hääparille. Kun vastuu tekniikasta ei ole juhlavierailla tai bestmanilla, vaan ammattilaisella, voi koko seurue keskittyä juhlimiseen. Hääpäivänä ei kannata stressata siitä, kuuluuko puhe takariviin tai miksi kaiutin alkoi humista juuri häävalssin kohdalla.
Tämä päivä on teidän
Loppupeleissä on tärkeintä, että hääpari saa nauttia päivästä juuri omalla tavallaan. Oli sitten kyseessä intiimi tilaisuus lähipiirin kesken tai suuret juhlat kymmenien vieraiden kanssa, kannattaa miettiä musiikin ja äänentoiston kokonaisuutta hieman laajemmin kuin vain "onko bändi paikalla". Kun kaikki toimii saumattomasti, se ei herätä huomiota – ja juuri silloin se on tehty oikein.
Petri Kivimäki on äänialan asiantuntija ja musiikkipedagogi (TAMK), jolla on vuosien kokemus live-äänentoistosta ja tapahtumatekniikasta. Hän suunnittelee ja toteuttaa laadukkaita ääniratkaisuja erilaisiin tilaisuuksiin ja tuotantoihin.